sunnuntai 29. heinäkuuta 2007

Kahden oikean neuleet: vinoraitainen malli

Tässä nyt vihdoin sen nätin neuleen ohje. Kahden oikean neule tarkoittaa siis sitä, että se näyttää mukavalta kummaltakin puolelta, eli varsinaista nurjaa puolta ei ole, vaikka puolet ovatkin erilaisia.

Silmukkaluvun tulee olla parillinen.
1. kerros: kaikki silmukat oikein.
2. kerros: nosta 1 s nurin neulomatta, lanka jää puikolle (langan kierto siis), 1 o. Toista rivin loppuun.
3.kerros: 1 o, neulo oikein kiertäen yhteen nostettu silmukka ja langankierto. Toista rivin loppuun.
4. kerros: 1 o, nosta 1 s nurin neulomatta, langan kierto. Toista rivin loppuun.
5. kerros: neulo oikein kieräen yhteen nostettu silmukka ja langankierto, 1 o. Toista rivin loppuun.
Toista 2. - 5. kerroksia.
(Lähde: Kauneimmat käsityöt 1 (WSOY 1975))

torstai 26. heinäkuuta 2007

Nopeat juustosarvet

Ja sitten ne sarvet, joita kokeilin:

3,5 dl jauhoja
2,5 tl leivinjauhetta
2 dl juustoraastetta
50 g voita
2 dl kermaviiliä

Sekoita jauhot, leivinjauhe, juustoraaste ja pehmeä rasva. Lisää kermaviili. Kauli kahdeksi pyöreäksi levyksi. Jaa kumpikin levy 6 - 8 kolmioon.

Laitoin sarvien sisään juustoraastetta ja tuoretta basilikaa (kiitos Laura). Juustoraaste olisi voinut olla vähän maukkaampaa, esim. Emmentalia. Oikean ohjeen mukaan sarviin kuuluu täyte, jossa on toisiinsa sekoitettuna 100 g sinihomejuustoa ja 1 dl ranskankermaa.

Jaa täyte kolmioille. Kääri sarviksi. Kannattaa laittaa hetkeksi kylmään, jotta taikinaa on helpompi käsitellä (kiitos Mimmi). Voitele munalla. Paista 225-asteessa 15 - 20 minuuttia.

Sekamarjapiirakka

Tässäpä sen piirakan ohje, jota tarjoilin eilen:

2 munaa
1 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
50 g voita
päälle: marjoja, omenaa tai raparperinpaloja (eilen oli mansikoita ja raparperia)

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe, sekä sulatettu voi. Kaada voideltuun ja jauhotettuun vuokaan. Asettele marjat taikinan päälle. Paista 175 asteessa 35 - 40 minuuttia.

sunnuntai 22. heinäkuuta 2007

Mainio teeleipä

Aloitan nyt tämän keskustelemamme reseptiosion tällä erinomaisen ompeluseuramaisella ohjeella, teeleivällä. Tämä on oma muunnokseni jostain jo unhoon painuneesta keittokirjasta ottamastani reseptistä.

Ainekset (uunipellillinen teeleipää)

12 dl jauhoja (sämpyläjauhot toimivat hyvin)
6 tl leivinjauhetta
2 tl suolaa
6 tl yrttiseosta (esim. Herbes de Provencea)
4 dl juustoraastetta (tuorejuustokin käy paremman puutteessa)
1 dl öljyä
8 dl maitoa
oliiveja

Valmistus

Sekoita kaikki aineet keskenään, levitä taikina leivinpaperoidulle uunipellille ja painele pintaan reikiä haarukalla. Paista 225 asteessa noin 25 min.

maanantai 16. heinäkuuta 2007

Martat on cool-villasukkakilpailu!

Katselin tänään töissä Martta-lehteä (!) ja voi mitä sieltä löysinkään: villasukkakilpailu! Sen jälkeen meinannut pysyä housuissani ja mallit ja värit vilisi päässä töiden sijaan. Koska parastahan ei ole tehdä vaan tylsä villasukka vaan suunnitella mahtavat värit ja kuviot.

Yritin etsiä kisa-ilmoitusta myös netistä, mutten löytänyt Marttojen enkä kilpakumppani Novitan sivuilta. Kopioin ilmoituksen, tuon sen Marian luokse. Pointti oli kuitenki, että syyskuun lopulle tuli toteuttaa ja suunnitella Novitan langoista miehen, naisen tai lapsen käyttövillasukat. Oispa kivaa, vaan ehdinköhän ihan oikeasti? No jos ei, niin sitten joskus myöhemmin valmistuu tosi kivat villasukat...

Marian pitsitoppi

No niin ystävät hyvät, tässä se nyt on. Kommentoin Lauran kommenttia ja lupasin laittaa oman pitsitekeleeni näytille, kun Lauralla oli teossa yksi.
Tämä on tyyppiä opettavainen esimerkki, koska tää toimii musta lähinnä tuohon rintojen alle aivan mainiosti ja sen jälkeen hieman huonommin. Mallia ei tosiaan ollut ja kun tuli rintaosuuteen katselin vähän lehtiä. Ainoa mitä löytyi oli bikinit ja niistä vähän mukaillen...No, lopputulos on siis tämä giganttista rintaliiviä muistuttava epäsiro yläosa. Ja tuossa keskellä vielä korjausliike, joka muka ei näy. Tiedän tämä syvällä sisimmässäni, mutta en ole tehnyt mitään: täytyis jaksaa tehdä yläosa uudestaan. Reaalimaailmassa ei tule tapahtumaan, koska on sata uutta kiintoisaa projektia.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2007

Käsityölahjoja

Valmistuminen selvästi kannattaa, voin lämpimästi suositella sitä kaikille :) Kaiken muun ihanuuden lisäksi sain lahjaksi nämä kuvissa olevat käsityöasiat: Marimekon Kaivo-kangasta pöytäliinaksi (kurnauttelen vain päädyt koneella ja voilà), kassillinen villalankoja ja Greetings from Knit Cafe -kirja. Kiitos kaunis, ompelusiskot!














Tuosta sammaleen/oliivinvihreästä langasta voisi ehkä syntyä jotain sohvalla makailevalle avokille, jonka lempiväreihin (kuten minunkin) kyseinen väri kuuluu. Katselin jo tuota kirjaa ja siellä olisi mm. sellainen miesten perusvillapaidan ohje. En kyllä uskalla aloittaa toista ikuisuusprojektia ennen kuin se menossa oleva pitsiasia on saatu valmiiksi. Jos se nyt joskus valmistuu... Tunnetusti kärsivällisyyteni ei yleensä riitä minkään kauhean ison asian neulomiseen/virkkaamiseen.

Ompeleminen onkin sitten eri juttu. Sovin juuri treffit ystäväperheen tytön kanssa, jolle olen luvannut tehdä vanhojentanssipuvun. Ja olisi tuossa syksyksi kai yksi hääpukuprojektikin luvassa. Se tuossa kirjassa oleva neulemekko on kyllä aivan ihana, mutta itse en ikinä saisi sellaista aikaiseksi! Ehkä Maria tai Maria voi sitten harkita semmoista, jos naimisiinmeno tulee ajankohtaiseksi :)

Taidan kokeilla jotain kirjan reseptiä, kun olen taas emännöintivuorossa. Ja seuraavalla kerralla Marian luona on sitten kuunneltava Norah Jonesia!

keskiviikko 11. heinäkuuta 2007

Neulojan taivas.

Kävin tänään ensimmäistä kertaa elämässäni Hobboks-kirjakaupassa Korkeavuorenkadulla. Se oli ihastuttava! En tiennyt, että Suomessa on ollenkaan tällaisia tiettyyn asiaan (harrasteisiin) keskittyneitä kirjakauppoja, joissa voi lösähtää nojatuoliin ja tutkailla kiireettömästi kirjoja kahvikupillisen ääressä. Ja mikä parasta: yksin neulontaan liittyviä teoksia on kaupassa yli 200! Englanninkielisissä maissa käsityökirjojen kustantajilla on näköjään mahdollisuus tehdä paljon kauniita ja suureksi osaksi suhteellisen käytännöllisiäkin kirjoja (joita sai varsin kohtuullisella hinnalla).
Kauppias informoi ystävällisesti, että kaupassa pidetään neulontailta 2.8. Sekin kuulosti hauskalta. Suosittelen lämpimästi retkeä Korkeavuorenkadulle!

torstai 5. heinäkuuta 2007

Bambu on villaa löyhempää.

Tämän myssyn tein, koska kuten muistatte, se aiempi meni ensin silityksestä pilalle ja sitten siitä tuli liian iso. Tämän pitäisi lähiaikoina lähteä serkun pienelle pojalle.
Informaatioksi totean kuitenkin, että tämäkin versio on kyllä vastasyntyneelle liian iso. Epäkohta johtuu siitä, että tein myssyn Wool-langan vyötteessä olevalla ohjeella uskotellen itselleni, että Novitan Bambu-langalla tulee samankokoinen. Ei tullut. Tietenkin mallitilkusta olisi voinut olla hyötyä... Mutta luotan siihen, että myssy on pojalle sopiva joskus, vaikka ensi kesänä sitten. Ajatus on tärkein!

Pikkuinen pitsimekko.

Tässä on nyt kuva 1,5-vuotiaalle kummitytölleni tekemästäni pitsimekosta - oikeastaan ensimmäinen vähänkään pitsiin viittaava työni :) Ajattelinpa heti aloittaa tämän ohje-jutunkin liittämällä tähän ohjeen, jonka mukaan (suunnilleen...) tämän tein, jospa siitä joskus on vielä minulle tai jollekin muulle hyötyä. Ihkaensimmäinen ohjeeni siis! Ihan niin pro en ole, että ihan tarkkoja ohjeita jaksaisin väsätä (tai olisin laittanut ylös), mutta kuitenkin:

Sara-pitsimekko
koko: n. 80cm, oli juuri sopiva 1,5-vuotiaalle
puikot: pyöröt 3,5
lanka: helmassa Tennessee ja yläosassa Erica (molemmat 100% puuvillaa)
Tiheys: Tennesseellä noin 19 s = 10cm, Ericalla noin 20 s = 10 cm

Aloita helmasta. Luo Tennesseellä 182 s ja neulo pyöröneuleena oikein ensin muutama kerros ilman pitsiä ja kavennuksia. Ala sitten kaventaa noin joka 6. krs seuraavasti: 1 o, 2 o yhteen, puolet silmukoista tavallisesti, ylivetokavennus, 1 o, 2 o yhteen, puolet silmukoista tavallisesti, ylivetokavennus. Idea on siis se, että kaksi kavennussaumaa tulee helman sivuille.
Tee pitsiä myös noin joka 6. krs: *3 o, ylivetokavennus, langankierto*. Toista *-* koko kerros. Itse vaihtelin vähän aloituskohtaa kullakin pitsikerroksella; pyrkimys oli, että reiät eivät tulisi ihan samaan kohtaan.
Kun helmaa on valmiina noin 33 cm, muutaman kerroksen aikana kavennetaan vielä niin, että silmukoita jää jäljelle 90. Silmukat jaetaan kahdelle puikolle, 45 s molemmille niin, että muodostuu etukappale ja takakappale (saumat siis jäävät sivuille). Lanka vaihdetaan Ericaan. Yläosa neulotaan ainaoikeaa tasona, etu- ja takakpl siis erikseen.
Kädenteitä varten aloitetaan kavennukset, kun työn yhteismitta on 36 cm. Ensimmäisellä kerroksella kavennetaan muutama silmukka, sitten väliin kerros ilman kavennuksia, ja taas seuraavilla muutama lisää. Katsoin vähän, miten rupesi näyttämään kivalta. Pääntietä varten päättelin keskeltä 35 s sopivassa kohtaa; mekon kokonaismitaksi alhaalta olkasaumoihin tuli 48 cm. Olkahihnoista tuli 5 s leveät.
Lopuksi virkkasin Ericalla reunuksen helmaan kaavaa *2 ks, 3 kjs, 2 ks* toistaen. Hihansuihin ja pääntiehen virkkasin kiinteillä silmukoilla reunan, koska ne tuntuivat kaipaavan vähän ryhtiä. Ja valmista tuli!

maanantai 2. heinäkuuta 2007

Kokeilua


Kokeilenpa nyt vähän näitä eri toimintoja :) Kuvan lisääminen ainakin tuntuu olevan ihan yksinkertaista (kuvassa yksi Vaakalle tekemäni tilkkupeitto).

sunnuntai 1. heinäkuuta 2007

Tässä se nyt on.

Tein meille blogin. Näin voinemme jatkaa kokoontumisia koko porukalla myös sitten, kun minä siirryn väliaikaisesti muille maille. Ja jospa vielä innostumme tallettamaan tänne kuvia teoksistamme, käteviä vinkkejä tai ohjeita, blogista saattaa ilon lisäksi olla myös hyötyä.
Katsotaan, miten tämä toimii!