perjantai 31. lokakuuta 2008

Häämatkasukat ja nuppineulakonna

Tein kuin teinkin Iirismarialta saadusta langasta itselleni sukat. Pitkästä aikaa aikuisten sukat ja pitkästä aikaa itselle. Lanka tuli käytettyä hyvin tehokkaasti, jäljelle jäi ehkä maksimissaan 2 m. Aluksihan tässä kävi niin, että tein onnellisena ekan sukan (jipii, raidoitus osuu hyvin kuvioon varressa!), mutta toisen varren tehtyäni ja jäljellä olevaa lankaa silmäiltyäni totesin, että ei muuten riitä. Raitojen perusteella oli helppo arvioida, että terästä jää puuttumaan nelisen senttiä. Purkuun meni, mutta onneksi ei tarvinnut purkaa kuin ekan sukan terä, kantapää ja vähän vartta. Kuvassa sukat näyttävät hämäävän samanlaisilta, mutta oikeasti toisen terä on tummempi kuin toisen (eri raita menossa). Kummassakin terässä on vielä ihan pienen pieni liila kärki, joka sekin näyttää hukkuneen kuvassa. Omia jalkojaan on muuten mahottoman hankale kuvata itse...

Mallia katsottu täältä

Oikein tyytyväinen olen silti lopputulokseen (istuu kuin hansikas) ja toivon, ettei tämä 100 % villa kauhian nopeasti kuluisi puhki. Heitin viimein edelliset jatkuvassa käytössä olleet villikset pois. Näitä voisi ehkä tehdä lahjaksikin muutamat. Jos vaikka kokeilisi sitä tiimalasikantapäätäkin.


Tässä vielä tämmöinen neulatyynykonna joululahjaksi kaverille, joka on alkanut opiskella huvikseen verhoilua. Kuvastahan sitä ei näy, mutta tässä on nepparilla kiinnittyvä ranneke.

tiistai 14. lokakuuta 2008

Villaista

Tämä Moihairmetsästä bongattu pipo pukin konttiin syntyi nopeasti Sandnesin Alfasta. Loin aluksi epäillen ohjeen mukaan 68 s ja neuloin vähän matkaa. Sitten purin ja lisäsin 8 s. Tällä määrällä syntyi oikein oiva tulos, jonka uskon miellyttävän lahjansaajaakin.


Tänään olen odotellut turhautuneena puoli päivää lisää töitä (joita pitäisi olla niin kamalasti tarjolla, mutta joita ei jostain kumman syystä saada mulle lähetettyä, mur!), joten virkkasin langolle vihreän pipon. Tein sen itse asiassa jo kerran aiemminkin, mutta silloin siitä tuli semmoinen juuri minulle passeli. Nyt sitten sain aikaiseksi purkaa sen ja laittaa uuteen kuosiin. Lanka on Isoveljeä ja koukku 4 mm. Tuo on tuo jo viime jouluna hyväksi todettu malli, johon nyt lisäsin 23 pylvästä ja 3 krs, kun lanka oli ohuempaa. Huomaa, ettei kirjan (Stitch 'n Bitch: Koukussa) suomennosta tehtäessä ole testattu malleja, koska ohjeessa suositeltiin nimenomaan Ainoa tai Isoveljeä. Veikkaisin, että olisi tullut semmoinen alakoululaisen koko alkuperäisellä ohjeella.


Lisätty seuraavana päivänä:

Töitä odotellessa (ja tehdessä eli videoita katsellessa) syntyi myös itselle tämä Button-Tab Hat, jonka bongasin alun perin Pujoliivistä. Se on myös Isoveljeä ja vitosen pyöröllä. Reuna on mistake ribbiä ja pipo näyttää muuten paljon paremmalta päässä kuin pöydällä... Sen seurana kuvassa Beipparille valmistunut liivimekko jämälangoista (suurin piirtein tällä ohjeella).


Lisätään nyt sitten vielä tämäkin tähän samaan syssyyn. Eli retrohenkinen pipo veljelle Sandnes Alfasta.

keskiviikko 8. lokakuuta 2008

Aaltohuivi

Tämä huivi syntyi Dropsin ohjeella luonnonvalkoisesta Woolista ja Rose Mohairista. Lisäsin pituuteen yhden mallikerran ja jätin leveyden vähän ohjetta kapeammaksi. Reunavirkkauksia en tehnyt, koska ne oli musta jotenkin ällöt. En olisi varmasti koko huiviin vilkaissutkaan, jollen olisi bongannut sitä Mohairmetsästä juuri tuolla lailla ilman reunavirkkauksia.


Ostin sen kummemmin ajattelematta molempia lankoja 3 kerää. Woolia meni 2,5 kerää ja mohairia alle 2... Pitää siis keksiä jotain mohairista tikutettavaa. Oli mukava neuloa (kutosilla pistelin menemään, seiskat ois varmaan olleet vielä paremmat) ja valmistui nopeasti. Pingotuksen jälkeen pituus oli jonkin verran enemmän kuin minulta löytyy eli ehkä 170 cm. Tämä menee lahjaksi sille ihanalle ystävälleni, jonka ihanaan asuntoon saamme muuttaa vuodeksi. Toivottavasti tykkää.

Vähäsen kävin Menitassa tänään hakemassa joululahjalankoja, kun olin siinä lähettyvillä. Tai ainakin niin kun samalla suunnalla. Aion tutustua Sandnesin Alfaan ja katsoa, millainen Mohairmetsän Kimallepiposta tulee (tosin ilman kimalletta).

maanantai 6. lokakuuta 2008

Pienet porkkanapiiraat, 12 kpl

Sain tämän reseptin äidiltäni, joka kertoi sen olevan viime syksyn Maku-lehdestä.

Pohja:

3,5 dl vehnäjauhoja

100 g voita tai leivontaan tarkoitettua Oivariinia

15 g hiivaa

1 dl maitoa


Nypi jauhot ja rasva murumaiseksi seokseksi. Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon, ja sekoita maito sitten jauhojen ja rasvan joukkoon. Anna taikinan kohota sen aikaa, kun valmistat täytteen.


Täyte:

1 rkl voita/öljyä

400 g porkkanaraastetta (tai mitä kaapista löytyy)

2 dl kasvislientä

250 g Koskenlaskija-juustoa, viherpippuria ja/tai muuta makua (vähän vähempikin määrä riittää ja pelkästä viherpippurijuustosta tulee tosi pippurinen maku)

1–2 murskattua valkosipulinkynttä

mustapippuria

1 dl silputtua persiljaa


Sulata rasva pannulla ja kuullota porkkanaraastetta hetki. Sekoita joukkoon kasvisliemi ja sulata lopuksi seokseen juusto. Lisää mausteet.


Leivo taikinasta tanko, leikkaa se 12 osaan ja painele palat muffinivuokiin. Lisää täyte.


Paista 200 asteessa noin puoli tuntia.


Tänään tarjoamassani versiossa oli 250 g Koskenlaskija viherpippuria ja n. 100 g maustamatonta sulatejuustoa (tein siis kaksinkertaisen annoksen). Porkkanaa taisi olla n. 600 g ja lisäksi kaksi isohkoa sipulia. Täytettä tuli juuri sopivan verran ja piirakoita 23 kpl. Käytin pohjaan leivontaan tarkoitettua Oivariinia ja täytteeseen oliiviöljyä (alun perin ohjeessa käsketään siis panna voita). Oon havainnut parhaiksi muffinivuoiksi tämäntyyppisiin leivonnaisiin Pirkan Amerikan muffinivuoat (vaikka kaipa vastaavia jollain muullakin merkillä on). Ne ovat vähän tavallisia muffinivuokia korkeampireunaisia ja tukevampia. Tietysti jos omistaa metallisen muffinivuoan, niin se on onnen omiaan näille.

Tein äsken vielä uuden annoksen, kun J toi mökkireissulta vihanneksia ja sulatejuustoakin oli jäänyt yli. Toimi hyvin myös purjolla, punasipulilla ja paprikalla sekä maustamattomalla (10 %) sulatejuustolla. Panin makua antamaan ekstravalkosipulia ja toisen kasvisliemikuution.

Maria B, oon pahoillani, mutta en löydä enää sitä lupaamaani linkkiä :( Koetan kattoa vielä, jos se tulisi jostain vastaan.