lauantai 27. syyskuuta 2008

Beipparin uudet vaatteet ja calorimetry

Keskosen ohjeilla syntyi pikana nämä tossut ja lapaset. En ole satavarma, mahtuvatko tossukat nukelle, koska ovat TOSI pienet, mutta kai ne menee. Beipparin tarkkoja mittoja mulla ei ole tiedossa, mutta jostain luin, että sen jalan pituus on 12 cm, joten ei se jalkateräkään mikään valtava voi olla. Kai. Ehkä.


Tänään hypähti vitosen puikoilta tämmöinen pötkylä. Lankana taas Tulppaani (nyt vain oviilinvihreänä) ja mysteerilanka, joka oli aika samankaltaista koostumukseltaan, mutta väriltään enemmän metsänvihreä. Kaksinkertaisesta langasta neulottu siis. Vähensin silmukkamäärän 106:een ja tein kerroksia ehkä 8 vähemmän kuin ohjeessa.


Ai että mikä toi on? No, Calorimetryhän se. Törmäsin jonkun blogissa siihen ja ajattelin, että pakko kokeilla. Ratkaisisi näet näppärästi törröttävän ponnariongelman. Kylmempiä ilmoja odotellessa. Tuohon on siis tulossa vielä nappi, sen takia kuvassa päättelemätön lanka ja toisessa kuvassa hakaneula...

sunnuntai 21. syyskuuta 2008

Joulupaja avattu

Eihän tässä nyt ole enää kuin kolme kuukautta jouluun, korkea aika jo... Ensimmäinen joululahja (tai pikemminkin sen osa) on nyt siis valmis. J:n veljentyttöjen Baby Born ei kuulemma pane pahakseen uusia vaatteita, joten niitä se tulee saamaan. Ekana syntyi tämä Lacy Bonnet.



Tässä vielä lähempää. Lanka on Sòndeborg Tulppaani (samaa satoa kuin edellisen postauksen Anna-lanka), puikot 5 mm. Lisäsin pieniä valkoisia helmiä yläreunaan. J totesi vähän loukkaantuneeseen sävyyn, että hänen nallensa on kyllä poika, kun mallailin myssyä sille. Se näyttää kuitenkin harrastavan cross-dressingiä :)


Suunnitteilla on vielä myssyyn kuuluva villapaita ja Ullan ohjeella liivimekko ja sen alle tuleva paita (ilman kamalia Tango-karvareunoja). Ehkä teen muutakin, jos hyviä ohjeita löytyy. Netin tarjonta tuntui olevan aika pitkälle tuossa, lehdissä ohjeita olisi kai enemmänkin.

Ehkä pitäis kuitenkin tunnustaa, että oikeasti mulla on pieni flunssa ja tekemisen puute, ei se joulu nyt vielä niin lähellä ole... Että no panic, tytöt!

keskiviikko 10. syyskuuta 2008

Hiirimyssy

Tikutin tässä pikana kaverin vauvalle peruskypärämyssyn hyväksi havaitulla siksak-mallilla. Tämän kerran speksit olivat 31 s (ihan siksi, kun luulin luoneeni 30, mutta ilmeisesti tein noviisin mokan eli alotin laskemaan ykkösestä enkä kakkosesta) 15 krs ja 9 krs otsalle. Halusin tähän ehdottomasti korvat (mulla on ehkä joku fiksaatio korvista lastenvaatteissa) ja virkkasin ne täältä löytyneellä ohjeella. Solmiamisnauhat ovat icordia.


Malliksi pääsi tällä kertaa karhuherramme, kun ei noita kersoja ole omasta takaa. Lanka on valmistujaislahjaksi saamaani Novitan Annaa (100 % villaa), jonka valmistus on lopetettu varmaan jo vuuuuuuosia sitten.

PS. Kirjotteleekohan tänne kohta enää kukaan muu kuin minä, kun kaikki perustaa vaan omia blogeja *tekosnif* Saiskohan ton Mimmin ylipuhuttua alottamaan viimein?

tiistai 9. syyskuuta 2008

Valmis vihreä

Lyhyt siitä nyt sitten tuli lähes yksimielisen äänestyksen tuloksena. Koekäyttöön pääsi tänään ja hyvin toimi. Kuvassa koko kahvitteluasukokonaisuus, kun päälle sattui myös pari vuotta sitten tekemäni hame, josta edelleen tykkäilen. Myös saappaat ansaitsevat maininnan, koska ne on ihan suosikit. Kolmatta vuotta jo menee ja tosi hyvässä kunnossa vielä runsaasta käytöstä huolimatta. Ovatkin toiseksi kalleimmat ikinä ostamani kengät. Toisinaan tosiaan kannattaa panostaa laatuun :)


Oon ajatellut ostaa tuon boleron kiinnikkeeksi juhlakäyttöön jonkun ison rintaneulan (ehkä semmosen vähän överin, jossa on jotain tekojalokiviä). Nutun Jääprinsessa-huivin kanssa käyttämä rintaneula on ihana! Eikä siis överi, vaan tyylikäs.

maanantai 8. syyskuuta 2008

I-H-A-N-A


Rakkaat. SAnon nyt vaan lyhyesti, että olen alkanut kutsua hääpeittoamme Onni - Lycka:a henkilöpronominilla hän. Se on I-H-A-N-A. Myös Gustav on ihan ihmeissään, puhumattakaan muusta hääväestä, että te moisen uroteon olette tehneet :) Ja tämä saavutus kuuluu ehdottomasti tänne ompeluseuran sivulle. Kiitos.

Ps. Halaan sitä aina välillä.

tiistai 2. syyskuuta 2008

Huutoäänestys!

Sain tosiaan viimein sen epäonnisen topin purettua ja nyt Muskatista on syntynyt pikavauhtia Short and Sweet. Semmoinen kauhia onkkelma kuitenkin vaivaa, etten osaa päättää, jatkaako pituutta vai ei. Julistan siis täten huutoäänestyksen aiheesta avatuksi!



Tällä hetkellä työ on siis kuvatussa vaiheessa, jollaiseksi sen alun perin ajattelin. Pääntie on toki vielä viimeistelemättä ja eteen tulee jonkinlaiset napit tms. Lankaa olisi jäljellä pitkäänkin versioon. J:n mielestä pitäisi tehdä tuumaa pitempi tai kokopitkä. Minusta tuumaa pitempi on huono vaihtoehto, koska silloin tuo ulottuisi oikeastaan juuri anatomiselle vyötärölleni, jonka jälkeen levenen kohtuullisen nopeasti (vaikka tuo kuvauspaita sattuukin piilottamaan tämän seikan). En ehkä välttämättä halua korostaa juuri sitä kropassani... Vaihtoehdot ovat siis tämä pituus tai reilusti pitempi. Mitäs tehdään?