lauantai 26. huhtikuuta 2008

Kirpputorilla.

Pariisissa paistoi tänään kovasti aurinko. Meidän lähellä, kanaalin rannassa, havaitsin kirpputorin - rupsahtaneita design-huonekaluja, romanttisia astioita, pitsejä, kirjoja ja miehiä ilman paitaa. Juuri kun ehdin ajatella, että pariisilaistoreilta ei hevin taida löytyä lankaa, osui kohdalle olettamuksen vääräksi osoittanut koju. Tuntemattomaan, puuvillan oloiseen lankaan sijoitin yhteensä 1,50e. Turkoosi-savunsininen lanka taipuisi varmaan mieluusti topiksi (minäkin alan innostua ajatuksesta), mutta taitaa olla vähän vaikeutta tuon määrän kanssa. Kovin on vaikea arvioida, paljonko sitä on. Kerät ovat kyllä tiiviitä, mutta eivät ne taida toppiin asti riittää... Postaukseni aihe on yhtäkaikki esitellä löytöni teille. Olen tullut vähän nappihulluksi, koska nappeja löytyy täällä aina ja kaikkialta. Tämänpäiväiset napit maksoivat yhden euron, ja ne ovat nuo pienet mustat alavasemmalla. Kuvaan piti saada myös uusi nappipussukkani, jonka sain natolta tuliaisiksi. Se on ihana!
Miesvillatakki etenee hitaasti mutta varmasti: takakappale ja toinen etukappaleista ovat valmiina - ja lienevät oikean kokoisetkin. Lisäksi puikoilla on seiskaveikan tuhoamisprojekti (ja totean yhä uudelleen, että sukkien neulomista en rakasta).

Ei kommentteja: