perjantai 27. kesäkuuta 2008

Pienet pääkallosukat


Sain viimein tehtyä ne pääkallosukat, joista olen jo monta kuukautta uhonnut. Onneksi lahjan saaja syntyy vasta elokuussa :) Minusta vauva kaipaa vähän rokkia elämäänsä hivenen konservatiivisen isänsä vastapainoksi. Lisäksi en oikein pidä siitä, että pikkutytöt puetaan pelkkään vaaleanpunaiseen ja pastellisävyihin. Ehkä naistutkimuksen opintoni vaikuttavat asiaan...

Noh, nämä on joka tapauksessa tikutettu 3,5 nron bambuilla Novita Woolista. Pituutta on 10 cm niin varrella kuin terälläkin. Söpöä, eikö? Ohje on oiva ja löytyy täältä. Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun neuloin sukat ihan ohjeesta. Yleensä teen omasta päästä sellaiset, jotka arvioin sopivan kokoisiksi.

Tässä lähempi kuva itse kallokuviosta (se on valitettavasti vähän epäselvä, koska kameran akku on lopuillaan eikä masiina jaksa enää näyttää livekuvaa, enkä minä jaksanut ladata). Itse kallo on napattu tästä piposta, suunnittelin vain väliintulevan ristikuvion, jotta silmukkamäärä täsmäsi ja ei tulisi turhan pitkiä lankajuoksuja.


Tämä oli ihan ensimmäisiä kirjoneuleitani (huiman suuri urakka olikin) ja asiaa auttoi huomattavasti, kun kävin lukemassa Ihan Itsestä keskusteluja aiheesta. Minun semitiukkiskäsialallani kuvio meinasi alkaa vetää, joten purin kerran ja pidin sen jälkeen huolta, että kiepautin langat toistensa ympäri aina n. 3 silmukan välein, kun toinen lanka ei ollut käytössä. Näin kuviosta tulikin aika passeli ja jäljestä tasaista. Vaikka kyllähän tuosta huomaa, että neule on melko lailla tiukempaa kuvion loputtua, jos oikein alkaa kyylätä.

Ei kommentteja: